tiistai 6. toukokuuta 2008

Maalaiselämää

Toiseksi viimeisen viikon tiistaina oli vuorossa lukukauteni vaikein tentti. Kurssin piti olla non-profit sektorista, mutta osoittautuikin pelkäksi mikro- ja makrokurssiksi, josta en hirveän iloinen ollut. EIkä kyllä kukaan muukaan kurssille osallistunut. Saa nähdä miten tentti meni, ainakin oli perskeleen vaikea. Tiistai iltana lähdimme käymään toiseksi viimeisessä N2N bileissä, jotka järjestettiin Kamikaze-klubilla. Illan aikana palkittiin keväänmittaan olleiden teemamaa-bileiden paras esitys, jonka voiton vei Italia. Kumma sinänsä, sillä italialaisia on täällä semmon kolmisenkymmentä ja he kaikki äänestivät itseään ;)

Keskiviikkona oli sitten vuorossa vappu, tosin hieman rauhallisemmalla juhlimisella höystettynä kuin kotosuomessa. Kävimme illalla picnicillä dormien takana sijaitsevassa puistossa, joimme skumppaa ja heittelimme frisbeetä. Tämän jälkeen suuntasimme ensimmäistä kertaa Mecca nimiselle klubille jota monet olivat kehuneet. Noh paikka oli tupaten täynnä, hinnat pilvissä verrattuna muihin klubeihin ja tapeteista ja kattokruunuista tuli aika pahat sedulaväristykset, joten en hirveästi paikasta tykännyt. Lisäksi juomia sai odotella n. 20 minuuttia, sillä jokaisella pitkällä baaritiskillä työskenteli korkeaintaan 2 baarimikkoa. Lähdimme kotiin sitten melko aikasten.


Frisbeen heittelyä Jarov G:n takana olevalla nurmikentällä

Torstaina oli kaikilla vapaapäivä, jonka käytin lukemalla tentteihin ja tekemällä viimisiä koulutöitä. Perjantaina suuntasimme Jacquien, Mitjan ja Danielin kanssa minun toisen buddyn Michal Bakaj:n kotikylään, joka sijaitsi noin 1,5 tunnin matkan päässä Prahasta. Matkan taitoimme erittäin mukavalla Student agencyn bussilla, jossa sai ilmasta kaffetta, sanomalehtiä, sekä pystyi katsomaan leffoja. Bussi pysähtyi maan 20 suurimpaan kaupunkiin, jonka nimi oli Jihlova, josta otimme vielä paikallisbussin Michalin kotikylän vieressä sijaitsevaan isompaan kylään, jossa yövyimme mukavassa hostellissa.

Perjantaina kävelimme kyseisessä kylässä ja kävimme pelaamassa nurmikkoaukiolla frisbeetä. Tämän jälkeen Michal veik meidät kotikyläänsä, jossa hänen perheensä oli valmistanut meille kunnon grilliruoat. Tarjolla oli broileri/porsas/naudanpihvejä, makkaroita, salaattia ja leipää. Myös olutta ja paikallista tujumpaa tavaraa oli tarjolla enemmän kuin tarpeeksi. Michalin isä oli kyseisen kylän pormestari, joten heidän asuntonsakin oli todella viihtyisä. Heidän pihallaan oli mm. kultakalalammikko. Runsaan illallisen jälkeen suuntasimme takaisin kylään missä yövyimme. Kävimme ennen nukkumaanmenoa kuitenkin vielä seuraamassa Kanada-Slovenia ottelua yhdessä pubissa, sekä tämän jälkeen paikallisessa diskossa, jonka ikäjakaumaa mukavasti nuorensimme =D


Koko vaihtariporukka ja Michalin perhe


Saippuakuplia ja skumppaa hostellilla

Seuraavana päivänä kävelimme hostellikylästä Michalin kotikylään, jossa söimme lounasta. Tarjolla oli niin keittoa, kuin liha/salaattilautasia, sekä kakkua. Kylläpä meitä vaihto-opiskelijoita nyt hemmoteltiin! Luonaan jälkeen lähdimme käymään Unesco:n listalla olevassa Telc-kaupungissa, joka sijaitsi noin 12 kilmometrin päässä Michalin kotikaupungista. Sää oli mitä parhain ja kiertelimmekin Telc:n linnassa, sekä sen puistoissa. Michal tunsi kaupungin erittäin hyvin, sillä oli käynyt yläasteen ja lukion siellä. Kävimme ennen Telc:stä poistumista vielä syömässä illallista Michalin suosittelemassa pizzeriassa, jonka antimet olivat kyllä erittäin hyviä ja halpoja. Illalla lähdimme käymään vielä noin Telc:n vieressä sijaisevan kyän diskossa, jonka piti olla alueen kuumin menomesta. Paikka oli kyllä ihan hyvä, varsinkin hintojensa puolesta, sillä esim Cubalibre maksoi 25 korunaam eli euron =). Ihmisten pukeutumisesta kyllä saatoi päätellä, että olimme hieman maaseudulla, sillä kyseisenlaisiin asukokonaisuuksiin ei kyllä Prahassa eikä Helsingissä törmää. Lisäksi Diskoon pääsi sisään kaikenikäiset, niinkuin melkein kaikkiin muihinkin tsekin diskoihin, joten paikalla oli myös noin 12-13 vuotiaita teinejä nuokkumassa tuoleilla.


Jacquie lounaspöydässä


Telc

Sunnuntaina herättyämme ja pakattuamma lähdimme vielä käymään Michalin kotona, jossa hänen äitinsä oli taas valmistanut meille ruhtinaalliset päivälliset. Monien kiitosten jälkeen lähdimme Michalin kotikaupungista suoralla yhteydellä takaisin Prahaan, jossa odottikin lukeminen maanantaina olevaan markkinoinnin tenttiin.